Miesten ja Naisten lyöntipelimestarit 2023

Miesten ja Naisten lyöntipelimestaruudet ratkottiin kuluneena viikonloppuna onnistuneesti.

Miesten lyöntipelimestari 2023 Mika Lempinen (keskellä).

Miesten ja Naisten lyöntipelimestaruudet ratkesivat sunnuntaina 20.8. onnistuneen kisaviikonlopun päätteeksi. Miehet pelasivat kolme kierrosta perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina, naiset puolestaan pelasivat lauantaina ja sunnuntaina yhteensä kaksi kierrosta.


Naisten sarjan voittoon pelasi Tiia Inkilä tuloksella 153 (+7), toiseksi ylsi Inka Hatara 155 (+9) ja kolmanneksi sijoittui Siru Kokkonen yhteistuloksella 158 (+12).


Miesten sarjassa käytiin kuuden pelaajan voimin tiukkaa taistoa ihan viimeisille väylille asti. Lopulta voiton kairasi Mika Lempinen kolmen päivän yhteistuloksella 226 (+7). Santtu Eloranta 228 (+9) ja Jesse Lehtinen 228 (+9) tulivat maaliin tasatuloksissa. Hopealle sijoittui lopulta Santtu, kun katsottiin 36 viimeisen reiän tuloksia. Jesse Lehtinen pelasi itsensä pronssille.


Koskigolf onnittelee voittajia ja kiittää kaikkia osallistujia onnistuneesta kilpailusta!

Tiia Inkilä (keskellä) voitti Naisten lyöntipelimestaruuden vuosimallia 2023.